maanantai 7. elokuuta 2017

Maidoton lohivoileipäkakku. Ai että!

Saaristolaisleipää ja savulohta! Täyte on kuin suolainen juustokakku. 


Maidottomassa lohivoileipäkakussa pohjana on saaristolaisleipää ja täytteenä kaurajogurttia ja kylmäsavulohta. Täyte on kuin suolainen juustokakku.



Kakun päällä oli rucolapedillä lohiruusuja ja kurkkukukkia.


Meillä oli Kesäheinän 1 -vuotissynttärit ja päätin yrittää tehdä maidotonta voileipäkakkua.  En ole syönyt voileipäkakkua aikoihin, sillä yleensä tarjolla on ollut kinkkuversioita tai nyt sitten viimeaikoina maidottoman välttelyn seurauksena kakkuja ei olla ylipäätään syöty. Oi miten on tehnyt voileipäkakkua mieli!

Päivää ennen juhlia nousi kylmä hiki otsalle. Teki mieli tehdä saaristolaisleipäpohjainen kakku jonka päällä on lohitäytettä ja välissä on lämminsavulohta ja yhdessä kerroksessa on pehmeämpää taikaruista. Pyörähdin kaupoilla ja tajusin, että kaikki tuorejuustot sisältävät maitoa. Kun aloin leipomaan huomasin, että liivatekin oli kaapista loppu. Oli aika tehdä ihan oma resepti kaiken kiireen keskellä.  Törmäsin Lidlissä valkosipuliaioliin ja toisessa kaupassa kaurajogurttiin niin palaset alkoivat loksahdella kohdalleen, kun muistin miten hyvin kookosöljy jähmettää raakakakkujakin.

Harmittelen edelleenkin, ettei noita kaurajogurtteja ja maidottomia ruokakermoja Lidlistä vielä saa, jotta kaikki jutut olisi saanut samasta kaupasta. Ja Lidlin saaristolaisleivässäkin oli piimää.

Voileipäkakku oli lopulta helppo tehdä pyöreään vuokaan ja sen sai kivasti tarjollekin.  Se meni juhlissa viimeistä palaa myöten ja maun puolesta ei olisi uskonut, että kakku oli maidoton. Siitä tuli jopa kovasti kehuja.


Mietin, että reseptini saisi helposti muutettua vegaaniksi, kun vaihtaa Aiolin ja lohen johonkin muuhun.


Maitoallergiselle kakun voi tehdä majoneesilla, mutta maku voi olla turhan raskas. Kakkua keventää kaurajogurtti. 

Maidottoman lohi-saaristolaisleipäkakun Resepti 

25 cm ⊙ pyöreä irtopohjavuoka

Ainekset: 
1 kpl Maidoton saaristolaisleipä ( varmista ettei ole piimää)
1/2 kpl Taikaruis paahtoleipää
1,5 pkt kylmäsavulohta
1 pkt lämminsavulohta
1 prk Yosa maustamaton kaurajogurttia
0,5 prk Oatlyn maustamaton kaurajogurttia
Margariinia Flora maidoton
4 rkl Foodin kylmäpuristettua kookosöljyä
1 prk Lidlin Aiolia (tarkista onko maitoa)
Tilliä
Rucolaa
Lime
Kurkkua

Valmistusohje:
Laita irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjalle ja halutessasi pahvinen kakkualusta.

Tee kakkupohja. Pilko saaristolaisleipä paloiksi ja murskaa se monitoimikoneessa. Sulata 50 g margariinia ja lisää se joukkoon. Painele murskattua leipää vuoan pohjalle. Käytä puolet leipämurosta seuraavaan kerrokseen.


Tee lohitäyte. Sulata 3 rkl kookosöljyä. Lisää monitoimikoneeseen jogurtti, limen mehu, tilli, kylmäsavulohi. Lisää pippuria ja suolaa tarvittaessa. Vatkaa sekaisin ja lopuksi lisää kookosöljy. Kaada lohitäyte murupohjan päälle.


Lisää vuokaan uusi leipämurukerros ja tasoita kevyesti. Voit laittaa kakun hetkeksi jääkaappiin.


Laita  kerroksen päälle valkosipuli aolia hiukan ja levitä näiden päälle lämminsavulohta mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi.

Jos sinulla on pyöreä vuoka leikkaa paahtoleivät halki kolmikulmion mallisiksi ja asettele ne edellisen kerroksen päälle ja painele tasaiseksi levyksi. Voit käyttää apuna py

Tee sitten lopusta aolista ja maustamattomasta jogurtista ja tillistä seos monitoimikoneessa ja lisää siihen lopuksi 1 rkl sulatettua kookosöljyä. Levitä seos viimeisen kerroksen päälle tasaisesti.

Laita kakkuvuokineen jähmettymään yön yli.

Koristelin niin, että asettelin rucolan reunoille ja lisäsin siihen kurkkukukkia ja lohiruusukkeita. Kurkkukukkien tekoon pitää saada kurkusta todella ohutta siivua ja yhteen kukkaan tulee kolme siivua. Viimeistele koristelu tillillä.

Muista pitää kakku viileässä kesäkuumalla.

Kakun kanssa olisi ollut ihana saada lasillinen kuivaa rieslingiä, mutta se ei taida kuulua lastenjuhliin.


Pyöreän voileipäkakun sai kivasti jalalliselle lautaselle. Pelkäsin vetäistä kakun pois irtopohjasta leivinpaperilla ja päätin että seuraavalla kerralla pohjan alle tulee myös pahvi.


Maidottoman marjakakun resepti löytyy täältä klik! 





10 kommenttia:

  1. Onpa tyylikkään näköinen kakku!
    Ja varmasti herkullinen ♥
    Mäkin muuten kaipaan lidliin maidottomia tuotteita enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heillä taitaa olla maitokaapissa vain kauramaitoa. Onneksi löytyi nämä aiolit ja bernaissekastikkeet. Kiitos kovasti ja oli oikein hyvää kakkua!

      Poista
  2. Tuo Lidlin maidottomien tuotteiden heikko valikoima on tosi harmillinen, kun itsekin pyrin käyttämään mahdollisimman vähän maitotuotteita. Mutta kakku näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä niitä Lidliin vielä tulee, kun maltetaan kovasti pyytää. :)

      Poista
  3. Nätti kakku! Munkin on pitänyt pitkään kokeilla voileipäkakun tekoa j maidottomuus kiehtoo. Ehkä kokeilen tätä, kiitos ideasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä maidottomuus on allergian vuoksi pakollista, mutta onneksi se ei tässä kakussa haitannut pikemminkin päin vastoin. Nyt kun on kerran tehnyt tulee varmasti tehtyä useamminkin. Ole hyvä!

      Poista
  4. Näyttää todella upealta! Minäkin olen voileipäkakkujen ystävä, mutten oikein osaa niitä itse tehdä. Tämä resepti ja nämä kuvat houkuttelevat kyllä testaamaan :)

    Kivaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih.. en minäkään tiennyt että osaan 😂 Mutta laita ihmeessä kokeiluun. Ei se lopulta niin vaikeaa ollut varsinkin kun ei tarvitse edes paistaa 😁 Tämäkin piti tajuta ihan tekemällä..

      Poista
  5. Minkä kokoisia jugurtit ovat? Entä leipä, paljonko grammoissa tähän menee? Kokeilisin tätä, mutta määrät mietityttää. Kiitoksin.
    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yosa oli 400g purkki..Isoon vuokaan tarvitaan enemmän niin käytin vielä puolet litran purkin oatlyasta. Leipää meni koko Maalahden saaristolaisleipä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡