tiistai 13. joulukuuta 2016

Tärppejä joulukorttien tekoon!

Onko joulukorttiaskartelu vaiheessa ja kotoa löytyy vain kartonkia?



Tässä helppoja vinkkejä joulukortteihin. Nämä lumipallot on tehty rei-ittimellä.

Tänään monessa kotona askarrellaan viimeiset kortit joulupostiin. Vähän glögiä ja joulumieltä 


Huomenna on viimeinen päivä lähettää joulukortit ja tänään monessa kotona huhkitaan korttitalkoissa. Onneksi meidän kortit on jo postissa. Meilläkin oli Pienen kanssa korttipaja ja teimme muutaman kortin tällä kertaa tosi yksinkertaisesti. 

Oma Ahaa-elämys tuli rei-ittimen silpun käytöstä, kun Pieni levitti vahingossa rei-ittimen sisällön pöydälle. Siitä syntyi kaunis kranssikuvio, lumisadetta ja napit lumiukon takkiin. Minusta tekstit lumipalloissa näyttivät sympaattisilta. 

 Yllätyin että askartelu sujui 2 -vuotiaan kanssa muutenkin sopuisasti.  Pieni sai maalata  ja liimata omaa korttiaan rauhassa. Tosin ehti hän myös auttaa äitiä lumen maalaamisessa tähtikorttiin. Lumeksi olisi käynyt myös valkoinen vahaliitu, mutta se ei tuntunut Pienestä niin kivalle.  Kuvioita kortteihin leikattiin lahjapapereista ja tyttökin leikkasi saksilla "juttuja" ensimmäistä kertaa.

Toivottavasti teillekin on näistä korttimalleista apua! Hyvin ehtii vielä ja saahan kortit perille vaikka 1 lk:n merkilläkin. Askartelun iloa!


Askallellaan!

Lapsetkin saavat kauniin käsialan aakkosleimasimilla. Eikö tullutkin kiva teksti?

Tämmöisiä näistä meidän joulukorteista tuli. 

Osallistun tällä postauksella Pienen linnun Makrotex-haasteeseen,onka aiheena on nyt "Teksti".




25 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Olikohan tuo aihekin suunniteltu varta vasten, päivää ennen korttien lähetys päivää. ♡

      Poista
  2. These are very sweet and you made lots of good memories with your children!!! Woohoo!!! Merry Christmas to you and yours. hugs, patty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You! I think this Christmas is going to be unforgettable. Merry Christmas to you too!

      Poista
  3. Aivan ihania ideoita tässä postauksessa... ja upeat kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Oli kyllä hierottava harmaita aivosoluja että sai yksinkertaisia ja kivoja kortteja aikaan. Tuo joulutähti-kortti on tehty muuten kuusikuviosta. ;)

      Poista
  4. Kivoja nuo kortit ja kortti-ideat ja pikkuisen touhut. Meillä ei laiteta kortteja, vaan kirjoitetaan joulukirje - aina myöhässä... jospa jo kohta aloittasimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukirje on aivan ihana saada. Nykyään ei näy kirjeitä juuri ollenkaan. Joulukirjeessä onkin enemmän miettimistä, kuin kortissa jossa lukee hyvää joulua. Kiitos!

      Poista
  5. Kauniita kortteja, tykkään erityisesti tuosta lumipallo kranssista, tosi hauska! Lumiukkokin on söpö.<3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan sattuman kautta näitä kortteja syntyy :) Onneksi on iso inspiraation lähde mistä ammentaa.

      Poista
  6. Kaunista jälkeä! Ja mukana pienet, ahkerat kädet.
    Rei'ittimen silppu on hyvää kierrätystä, joitain mixed medoa-tauluja olen sillä tavalla tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Silppu on hyvää kierrätystä siinäkin mielessä ettei tarvinnut ostaa erikseen askartelujuttuja, x
      vaan kävi ne mitä käteen sattui tarttumaan. Silpusta saa kyllä aikaan vaikka mitä. Mutta on oltavaa nopea jos meinaa pienen tahdissa pysyä ;) kiitos !

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tämmöisiä tänä vuonna. Onneksi saatiin muutamia askarreltua, niin Pienikin oppiì.

      Poista
  8. Tänään tulikin jo postissa ensimmäinen joulukortti. Kiva vinkki! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii vielä pika-askartelemaan jos postista kolahtaa kortti sellaiselta, jolle jäi kortti laittamatta. Askarteluhan on nopeaa, mutta se sotku! Ihanaa joulun odotusta! Ole hyvä!

      Poista
  9. Askartelijalla on söötti jouluvaate yllään 🎄
    Erittäin kivat joulukortit 🍎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Huomasin vasta kuvan ottamisen jälkeen että onpa ihana kuusimekko, ennen näin vain nuo eläimet!

      Poista
  10. Onpa upeita joulukortteja. Kyllä itse tehty kortti on aina paras ja ne tulee myös säilytettyä, jos sellaisen sattuu saamaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡