lauantai 31. joulukuuta 2016

Joululahjatehdas

Itsetehtyjä joululahjoja


Neuloin Havu-villalapaset ja askartelin heijastimia joululahjoiksi. Itsetehdyissä lahjoissa välittyy tekemisen iloa ja tunnetta. 

En ole varma antaako itsetehdyt lahjat enemmän iloa tekijälle, kuin saajalle. 


Tein varmaan villasukkien ja lapasten kutomisennätyksen lastenhoidon lomassa. Olen varmaan maailman tylsin täti, mutta päädyin siihe että villasukat ovat edelleen kiva lahja nuorelle.  Onhan ne ainakin tarpeellisia luistimiin ja monoihin. Ajattelin että itsetehdyissä lahjoissa välittyisi hyvää tunnetta ja iloa. Kesäheinän kummitädille neuloin Havu-lapaset ja Pieni askarteli vielä avaimenperiä. 

Minun piti askarrella vanhasta parkakankaasta mustia kuusia verhoihin, mutta idea kasvoi ja niistä tulikin lopulta kuusiheijastimia. Itsetehtyjen lahjojen tekeminen on kivaa ja minulla olikin tonttupaja kun mummi oli käymässä. En olisi varmaan ehtinyt lopulta tekemään lahjoja tai jouluvalmisteluita tai yleensäkään mitään ilman lastenhoitoapua.


Pienestä oli ihanaa askarrella avaimenperiä. Hänellä on parempi värisilmä, kuin minulla. Annan jatkossakin hänen hoitaa taiteellisen osuuden. Hänellä oli tarkat värikoodit jokaiseen helmeen, iskän väri on sininen, mummin väri lila,  serkun väri pinkki..



Neuloin lapaset huopaantuvasta Joki-langasta ja kuosinsa pitävästä Pallas-langasta. Lapasista muotoutuu käytössä kivat huopalapaset ilman, että kutistuu liikaa.  Kirjoin koristeeksi neulalla havu-kuvion. Testasin viime vuonna ettei yhdistelmä huopaannu liikaa, kun kaverina on villasekoitelanka. Joki-langasta saa myös ihan kunnon huopalumitähtiä. 


Näissä sukissa lankana oli Novitan Keloa, ihanan paksua ja niin mukavaa neuloa.


Näissä sukissa lankana oli Novitan Suomivillaa. Lanka on 100% villaa ja hyvä laskettelusukka koska villa voi imeä oman painonsa verran kosteutta tuntumatta silti märältä. 


Ostin minä ihan kaupastakin lahjoja.  Buff-hattuja, jotka ovat hyviä kypärän alle. Eiköhän se mopoaika pian koita. Ostin myös Konjac-kasvojen pesusieniä. Itse ihastuin omaani niin, että oli ostettava niitä lahjaksi. Niin ja teetä! Miehelle ostin Haltin kerraston ja tytöille ( huoh)  ihan kaikkea. Se lelukauppa hulluus iskee aikuiseenkin.

Ihmeellisistä Konjac-sienistä on puhuttu  blogimaailmassa jo vuosia. Onhan se ihan loistava puhdistussieni. 


En ole varma menikö lahjat ihan huti vai osuiko, mutta viestiä tuli että oli mieleisiä. Tähän voi nimettömästi lisätä kommentteihin joululahjatoiveta ja ehdotuksia, mitä täti voisi ensi jouluna paketoida.


12 kommenttia:

  1. Ah, what amazing pieces! I love the style! Mittens and socks always make a good and necessary gift!👍
    Your little designer seems to have much fun with her coulurful treasures))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I hope you are right. I tried my best. Thank you! Haha my style is quite homemade and rustic and Small makes that art part. As you know that Small says that she is an artist. 🎁🌟❄

      Poista
  2. Ihania, suloisia lahjoja 💜Neulotut sukat ja lapset ovat iki-ihania. Mahdottoman viisas ajatus että lahjan tekijä saa iloa ehkä enemmänkin kuin lahjan saaja 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, ystäväni oli mennyt vielä pidemmälle ajatuksessa ja saimme askartelumateriaalia. Silloin myös se tekemisen ilo siirtyy saajalle. Minusta oli aivan ihana idea! ♡ :D kiitos Rita ja oikein hyvää uuden vuoden iltaa!

      Poista
  3. Ihanat lahjat!
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheelle! ♡

      Poista
  4. Noi kuusiheijastimet on uuper suloisia! :)
    Kyllä mäkin arvostaisin, en ole tainnut koskaan saada jouluisin tädeiltäni lahjoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään niistä, pitäisi tehdä itsellenikin. Mietin just että mitähän olen saanut omilta tädeiltäni joululahjaksi. Ei kyllä heti tule mieleen, mutta kiva muistaa omia muruja, kun ei ehdi niin näkemään.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡