keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Helppo kakunkoriste: mansikkatulppaanit ja maidoton suklaakakku

Iskä sai synttärikakkuja kaksin kappalein!


Koristelin synttärikakun makeilla mansikkatulppaaneilla. Vietimme iskän synttäreitä ja leivoin kakkuja kaksin kappalein. Tässä maidottoman suklaamoussekakun resepti.


Isommassa kakussa oli täytteenä nakukakusta tuttua valkosuklaa-sitruuna-limejuustokakkua ja yksi raita vadelma-valkosuklaajuustokakkua. Kakkupohjana oli suklaasokerikakkupohja.


Aamulla seitsemän aikaan kakutkin voi näyttää vielä vähän rustiikkiselta.


Viikonloppuna oli meidän iskän eli perhosmiehen synttärit. Syntymäpäiväksi leivoin kakkua!  Tein isomman kakun viime keväisen nakukakun reseptillä ja lisäsin siihen yhden valkosuklaa-vadelma-sitruunajuustokerroksen. Sitten leivoin vielä maitoallergiselle sopivan suklaavaahtovadelmakakun. Käytin samaa suklaakakkupohjaa molemmissa, joten kakkupohjat paistuivat samanaikaisesti uunissa. Olen iloinen, pienikin kakku onnistui! Keksin toimivan suklaavaahdon maidottomaan kakkuun ja se on melkein samanlainen mousse, kuin juustokakussa. Makea se tosin on mutta silti hyvää.

Olen jotenkin huono koristelemaan kakkua, joten onneksi kakkuihin riitti kaunistukseksi ihan perus mansikat ja mustikat. Mansikoista tulee hauskoja tulppaaneja kun ne jakaa kuuteen osaan ja kun niihin laittaa tumman keskiön ne muuttuvatkin unikoiksi. Nättejä! Ja on vielä helppoa hommaa askarrella unenpöpperössä seitsemän aikaan aamulla. Pieni oli aivan innoissaan kakuista ja hän kaivoi itse lusikat valmiiksi herkuttelua varten. Oli kyllä hyvää! Ihan liian hyvää. 


Vein synttärilahjaksi koko porukan päivän pikalomalle Kylpylähotelli Peurunkaan. Kävimme uimassa ja syömässä oikein hyvin. Sinne on mukava mennä taaperonkin kanssa, joka tosin haluaa viettää aikansa matalavetisessä kahluualtaassa. Meistä on tullut kai liian vanhoja sillä emme uskaltaneet mennä isoon vesiliukumäkeen. Pelkäsin kai että jumiudun mahani kanssa putkeen, niin ja onhan se aika hurja pienelle. Putki on kuulemma Pohjoismaiden pisin? Altaissa oli muutenkin poretta ja suihkuja riittämiin. Kävimme sitten syömässä ja kylpylän ravintolassa on kyllä aivan mahtavat näkymät järvelle ja hyvä ruoka. Harmi että paikka on niin lähellä ettei viitsi jäädä pidemmäksikin aikaa.  Kesällä siellä on myös Hilarius Hiiren maa ja upeat mustikkamaastot. Jyväskyläläisille vinkiksi että Suur Jyväskylän Lehdessä 18.5.2016 oli Peurunkaan etusetelit.


Pieni odotti innoissaan kakkujen valmistumista. Paljon onnea iskä!


Maidottomaan suklaamoussekakkuun tuli päälle myös mansikoita, mustikoita ja soijavispiä. Mansikkakukat muistuttavat ainakin vähän unikoilta. 

Maidoton suklaakakku


KAKKUPOHJA
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

KOSTUTUKSEEN
n. 1 dl puristettua appelsiinimehua tai vedellä ohennettua vadelmatäytettä

SUKLAATÄYTE
1 prk soijavispiä
150 g tummaa maidotonta suklaata
1 dl kaura tai soijamaitoa
2 liivatelehteä
2 tl sokeria

VADELMATÄYTE

1 pussi vadelmia
2 rkl perunajauhoa
2 dl vettä

KORISTELU
mansikoita
mustikoita
1/2 prk soijavispiä


VALMISTUSOHJE
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Ja voitele kakkuvuoka maidottomalla margariinilla. Laita margariinia oikein paljon, sillä kakku saattaa jäädä vuokaan kiinni.

Sekoita kakkupohjan kuivat aineet keskenään, leivinjauhe, kaakaojauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, kunnes vaahto on valkoista ja saat kirjoitettua nimesi vaahdon pintaan. Lisää siivilän läpi vaahtoon jauheseos. Sekoita varoen esim. kumikaapimella. Kaada kakkutaikina voideltuun vuokaan.

Paista 175 asteessa n. 30 min. kunnes kakkupohja on kypsä. Yleensä kakku on valmis kun kakun tuoksu leijailee olohuoneeseen. Voit tarkistaa tikulla kypsyyttä. Ota uunista ja kumoa kakku leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä. Leikkaa kakkupohja kahteen kerrokseen.

Pese vuoka. 

Laita vadelmat, perunajauho ja vesi kattilaan.  Laita kattila liedelle kuumenemaan ja hämmennä.  Vadelmatäyte on valmis kun seos pulahtaa. Ota liedeltä ja anna jäähtyä.

Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä 5 - 10 min.

Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa (suklaa muovikulhossa, kuumaa vettä kattilassa, kansipäällä).

Liuota liivatelehdet kuumaan soija tai kauramaitoon. Jäähdytä hieman.

Sekoita liivateseos haalean suklaaseoksen joukkoon. Vatkaa tasaiseksi.
Vatkaa soijavispi vaahdoksi. Vatkaa samalla myös koristeluun menevän vispi. Lisää osa vispeistä suklaaseokseen kevyesti sekoitellen. Lisää halutessasi suklaahippuja.

Lisää kakkukerros vuokaan  ja kostuta ne molemmin puolin. Kaada suklaamousse vuokaan kakkukerroksen päälle. Lisää toinen kakkukerros ja kostuta.

Levitä vadelmakerros ja osa vatkatusta soijavispistä kerrokseksi. Lisää kostutettu pohja vuokaan.

Anna kakun hyytyä mieluiten seuraavaan päivään jääkaapissa.

Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele!


Kakut menivät nopeasti parempiin suihin. Onneksi mummikin tuli auttamaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡