sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Voiko ateriakorvikkeella laihtua? Lopputulos

Testissä Vi-Shape jauhe ja näytillä uudet treenipöksyt

Nyt on mukavampi poseerata kiloa kevyempänä ja makeissa treenihousuissa. Niissä on kehokuntoon kampanjaani sopiva brändi ICANIWILL. Tilasin treenipöksyt House of Brandonilta.


Vi-Shape ateriakorvikejauho on ollut minulla viikon testissä. Ne tulivat minulle siskoni ystävältä testattavaksi. Lupasin teille raporttia mitkä on fiilikset!

Huomasin melkein heti että ateriakorvike ei itsessään pidä nälkää kovinkaan kauan. Jo parin tunnin jälkeen nälkä iski! Tuntui että sokerit laskivat kuin taikaiskusta. Nälkä on laihduttajan pahin vihollinen ja jossakin pitäisi olla tuohon nälkään terveellistä ruokaa tai ateriakorvike. Näkkileivän lisääminen pirtelöön tepsi ja nälkä ei tullut ihan heti. Totuin lopulta pirtelön cream- makuun. Kokeilin erikseen lisättävää mansikan makujauhetta, siitä en pitänyt.

Blogissa on viikon ajan vilahdellutkin herkkuja, joita en kuitenkaan jättänyt väliin. Ajattelin että jo pelkkä herkkujen poisjättäminen auttaa painonpudotuksessa ja testi ei silloin kertoisi pirtelön todellisia vaikutuksia. Testiä varten pidin liikunnan määrän samana. Päivittäin olen käynyt kävelemässä ja kerran viikossa 4 kilometrin juoksulenkillä.

Vyötärön ympärys oli nyt pari senttiä pienempi. Tämäkin voi olla joskus ratkaiseva, jos mekko ei mahdu päälle.


No mikä oli lopputulos? Kaikesta huolimatta vyötärö oli viikossa pienentynyt pari senttiä ja painoa on kadonnut aamupunnituksessa 1,4 kilon verran. No ei huono, painoni oli jämähtänyt paikalleen moneksi kuukaudeksi ja uusi muutos on jo jotain.  Paras tulos oli kynsissäni, ne ovat paksuuntuneet ja kasvaneet pituutta. Tämä on hyvä asia morsiamelle, joka välttelee geelikynsiä ja tahtoo mahtua pukuunsa tekemättä mitään. Suosittelen kuitenkin vetämään trikoot päälle ja lenkille.

Voiko ateriakorvikkeella siis laihtua? Kyllä voi! Ihmepirtelö siis toimii! Itsekuria se vaatii, sillä kahden aterian korvaaminen pirtelöllä on aika paljon.



Pöksyjen materiaali on sopivan napakka, jolloin se silottaa ihoa ja jalat näyttävät kuin taikatempusta
kiinteämmältä. Taialle on kyllä tarvetta. 


Uudet treenipöksyt House of Brandonilta


Nyt pääsen siis kunnon hikilenkille ja salille ja jatkamaan tätä kehokuntoon kampanjaa normaalisti! Kampanjan kunniaksi tilasin ICANIWILL-treenitrikoot House of Brandon -nettikaupasta. Laitoin pöksyt tilaukseen keskiviikkoiltana ja ne olivatkin perillä jo perjantaina. Yli 25 euron ostoksissa postikulut olivat ilmaiset. Jes!

Näissä trikoissa (KLIKKAA TÄSTÄ PÖKSYIHIN)  parasta on niiden napakkuus, vaikka trikoot ovat ohuet ne vetävät kasaan melkein samalla tavalla kuin muotoilevat alusvaatteet. Paitsi että näiden kanssa pystyn hengittämääm ja olo ei ole makkarankuori. Tuntuu että jalkani näyttäisivät olevan timmimmässä kunnossa mitä ne todellisuudessa ovat. Se on aika paljon se! Kivaa mennä lenkille tai salille treenaamaan, kun jalat eivät hölly.

Sivuillani on näkynyt House of Brandonin mainoksia jo pitkään ja oli kiva juttu että pääsimme tekemään yhteistyötä. House of Brandonilta löytyy muitakin himoittavia vaatteita, ja noita ICANIWILL-trikoita on muissakin kivoissa kuoseissa. Täytyy tunnustaa että kivoissa vehkeissä on innokkaampi lähteä salille.

Nyt voin jatkaa taas treeniä, vuodessa painoa on nyt hävinnyt jo 20 kiloa! Oma kampanjani on pitkäkestoisempi elämäntaparemontti. Painon jämähdettyä pirtelö antoi laihtumiselle uutta potkua. Parasta on oma jaksaminen!

Aiheeseen liittyviä postauksia:

Voiko ateriakorvikkeella laihtua?
 Startti

Kääk! 3 viikkoa häihin
ja mekko ei mahdu!



5 kommenttia:

  1. Minkäs hintaiset nämä ateriakorvikkeet ovat? :D
    Tekis mieli kans kokeilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin että 54,90 on tuo tukkupakkaus, jossa on 30 annosta. Tuossa on tuo minun kaverini linkki niin sitä kautta niitä voi ostaa, klikataan "become a customer", niin pääsee eteenpäin.

      Eli 15 päivälle 2 -ateriaa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Ne on kyllä nyt suosikkipöksyni. Ja melkein olisi päällä kokoajan.

      Poista
    2. Kiitos! Ne on kyllä nyt suosikkipöksyni. Ja melkein olisi päällä kokoajan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡