torstai 10. syyskuuta 2015

Belle Époqueta etsimässä: Tallipiha

Nottbeckien tallipihalla paljon kivaa nähtävää


Valjashuone on kuin vanha käkikello. Kansallisromanttisuus pukee vanhaa tallia. Olisikohan tyyli tullut Nottbeckien mukana Pietarista tai Hannun ja Kertun piparitalosta?

Tampereen Finlaysonin alue on monille tuttu vierailukohde ja yksi näistä kohteista joita on pakko käydä kurkkaamassa on Nottbeckien rakennuttama Tallipiha. Tallipiha on ollut olemassa jo 1800-luvulta lähtien, mutta kansallisromantiikka oli myös Belle Époque- ajalle ominaista.  Pihan rakennuksissa on koristeellista slaavilaista kansallisromantiikkaa ja  puusepät ovat todellakin päässeet toteuttamaan itseänsä. Katsokaapa kuvia niin näette. Minusta piha on niin kaunis, että siellä voisi istua ja katsella pidempääkin. Pihassa sijaitsi läheisen palatsin ratsuhevostalli, vaunuvarasto ja pihassa oli myös asuintilat hevosmiehille.

Tallipihan kahvilassa ja Vahdin talossa on pitsiunelmaista tunnelmaa. Taloista tulee mieleen Peppi Pitkätossu-elokuvat. Aivan ihanat nuo kaari-ikkunat. 

Tallipihan kahvilassa oli herkullisia kakkuja. Suklaapiirakka ei tainnut mennä ihan niinkuin Strömsössä. Varmaankin maku on parempi, kuin ulkonäkö. Valitsin kauniin valkosuklaisen leivoksen, maku oli tuore ja herkullinen.


Tallipihan rakennuksista löytyy nyt suklaapuoti, käsityömyymälöitä ja kanoja.
Niin ja tietenkin ihana, kauniisti somistettu kahvila herkullisine kakkuineen ja leivoksineen. Oli ihan pakko käydä maistelemassa mitä touhukkaat nuoret naiset saivat kahvion keittiössä aikaiseksi. Tiedän näitä kahvilaherkutteluja on ollut viime aikoina liikaa, mutta jostakin se inspiraatio on lopulta haettava.

Hauska Tallimiehen  vinksvonks-talosta löysimme pienelle helmet ja testauspalvelumainoksen. Kalligrafia on kyllä kaunista.

Ja teille häähumussa pyöriville löysin myös jotakin ihanaa. Kävimme hauskassa käsityöpuodissa ja silmiini osui kauniita käsin kirjoitettuja kortteja ja sisustustauluja. Kauniistin tehty kalligrafia sopii hienosti 1900-luvun alun hääkutsuihin, tai vaikkapa paikkakortteihin. Otin kuvia teitä varten, jos hyvälle käsialalle on tarvetta. Meillä itse kirjoitettuihin kutsujen tekoon meni aikaa monta kuukautta ja minun tekstaus on sinne päin. Luin nettisivuilta että tallipihassa on ohjelmaa ryhmille ja polttariporukoille. Suklaapuodista voi ainakin kysellä maistiaisia.

Tallipihan rakennuksia olisi voinut kuvata koko päivän, mutta Milavidan jälkeen akku oli jo tyhjä. Onneksi sain teille edes muutaman kuvan näpsäistyä. Tallipihassa oli ihania pieniä kojuja odottamassa markkinoita. Kojussa olisi ollut mukavaa leikkiä.


Tapahtumakalenterin mukaan nyt sunnuntaina 13.9.2015 pidetään Tallipihalla sadonkorjuujuhlat. Pastelliväriset kojut varmaankin täyttyvät käsitöiden myyjistä ja tapahtuma on varmasti syksyn odotetuimpia. Myynnissä on käsitöitä, kukkia ja pihalla on elävää musiikkia ja hevosajelua. Kuulostaa mukavalle, olisipa kiva olla siellä!


6 kommenttia:

  1. Kaunis paikka, jossa mielelläni kävisin. Ehkäpä ensi kesänä vaikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tai vaikkapa joulumarkkinoille? Niin joo kohta on joulu ♡

      Poista
  2. Niin se joulu! :) Joulumarkkinat ovat kyllä aina ihanat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityöläiselle joulu on aina ihan liian äkkiä. Täytyy varmaan kaivaa puikot esiin.

      Poista
  3. Varsin tuolla tallipihassa en oo käynyt. Sekin asia pitäis korjata. Suomessa on kyl nii paljon nähtävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Suomessa on todellakin paljon nähtävää, ja niistä ei edes tiedä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡