keskiviikko 19. elokuuta 2015

Pinkit sokerimassaneilikat kakun koristeeksi

Miten saada sokerimassasta jotakin nättiä?

Sokerimassasta tehdyt neilikat ovat kauniita isona rykelmänä. Neilikat on helppo tehdä kukkakakunkoristeiksi ja ne onnistuvat poropeukaloltakin. 



Suloiseen synttärikakkuun tarvitaan suloisia koristeita. Ongelmana oli että en niitä osaa tehdä. Kavereitteni facebookissa on pyörinyt ihanaakin ihanampia kakkukoristeita ja itselläni ei taida olla tähän opiskeluun paljoa aikaa. Synttärit on ihan kohta!

Päätin kuitenkin että lähden kahlaamaan läpi kakkukoristemaailmaa pieni harppaus kerrallaan ja otan mallia kankaasta tekemistäni helposta kukasta, neilikasta. Teen sokerimassasta neilikan kavereineen, tuli mitä tuli. 


Muotteja? Pitääkö näihin olla muotteja?

Kuten tavallisesti lähdin touhuamaan yöllä ja heräsin siihen että muut tekevät kukkia muottien avulla. Olisi varmaankin tämä pitänyt päivällä tajuta, kun kaupat olivat auki. Onneksi olin  ostanut vuosia sitten sokerimassan muovailuun tarkoitetut veitset, mutta olisin varmaan pärjännyt normi veitsellä.

Kaulin pienen määrän taikinaa karjalanpiirakkapulikalla ja muotin kekkasin lopulta muovisesta kupista. Levitin tomusokeria pulikkaan ja leivinpaperille, jotta massa ei tartuisi kiinni. Massa levittyi hienosti ja sitä oli todella mukava muokata.

Kaulin ohuen ohuen levyn ja tein pieniä ympyröitä kerralla 9 kappaletta. Laskeskelin että yhteen kukkaan tarvitaan 3 ympyrää ja puolikkaasta taikinasta tulee noin 10 kukkaa. Tässä kuvallinen ohje:

Sokerimassaa on helppo kaulia tomusokerin kanssa leivinpaperin päällä. Mikä tahansa kuppi sopii muotiksi. Kun olin irroittanut pienet ympyrät taikinasta levitin niitä hieman sormillani, jotta ympyrä ei ole enää tasainen ympyrä. Tein veitsellä viirut ympyrän reunoihin ja kohotin niihin pienen rypytyksen.



Painoin ympyrän sitruunanpuristimeen että kukka menisi kasaan kauniimmin


Rypytin kaksi ympyrää nipuksi ja liitin ne kevyesti yhteen. Niiden alle laitoin kolmannen ympyrän. Ja samalla painelin kevyesti niistä nipun. Kuivuesaaan ne kiinnittyvät paremmin yhteen. Nostelin kukat kuivumaan kelmutettuun munakennoon. Kuivuessaan näitä ei kannata siirrellä, kukat rikkoontuvat helposti.



Ei kannata harmitella jos kukat menevät mytyksi ensimmäisellä kerralla. Voit myttykukat kaulia levyksi ja kokeilla uudelleen. Mitä ohuempi levy sen kauniimmalta kukat näyttävät. Teen vielä uuden satsin ohuemmalla levyllä ja katsotaan mitä tuleman pitää.

Samaa tekniikkaa käytin kangasneilikassa. Kerroksia voi tehdä useampia alimman ympyrän alle, jotta kukasta tulisi muhkeampi. Silloin ympyrän koko pitää olla hieman suurempi ja levyn todella ohut.

Tein neilikoita hyvän rykelmän valmiiksi odottamaan. Laitan ne sitten viimeiseksi synttärikakun päälle. Ne ovat onneksi kaikki erilaisia ja näyttävät yhdessä kauniilta. Yksittäin nämä eivät ehkä ole niin priimaa.

Eikö tullut kivoja?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡