perjantai 21. elokuuta 2015

Kakkuun kirjaimia sokerimassasta

Nyt on niitä muotteja!

Sokerimassasta saa kauniita kirjaimia muotein ja leimasimin. Mielikuvitus on vain rajana. Nämä sokerimassakirjaimet ovat kyllä syötävän söpöjä.

Jäin miettimään mitä koristeita kakkuni kaipaa ja tajusin että täytyyhän pienen 1-vuotis kakkuun saada vielä jotakin muuta kuin rosoiset neilikat. 

Perhosmies oli jo aikaisemmin bongannut Jyväskylän Forumin alakerrasta leivontaan ja ruoanlaittoon erikoistuneen kaupan Decolan. Menimme sinne etsimään muotteja ja ideoita.

Ihastelin muotteja, kaulimia, eri värisiä sokerimassoja ja vaihtoehtojen määrää, mitä voi kakkuun tehdä itse. Heillä on myös nettikauppa. Käykää kurkkamassa mikä paljouden pula! Kerroin blogistani ja sain kokeiltavaksi ihanat Ghidinin kirjainmuotit. Ostin vielä pinkkiä KotiHyvän sokerimassaa ja reunusnauhamuotteja. Nyt on sitten niitä muotteja ja paikka mistä niitä saa lisää, vieläpä lähellä!

Kirjainmuotit oli hyvä löytö, sillä paketissa on mukana pienet ja isot kirjaimet, sekä numerot! Arvatkaapas miten viime yöni sitten meni? Hurahdin tähän sokerimassa-askarteluun samallalailla, kuin paperiaskarteluunkin. Päätin kokeilla kirjaimia ja tunnustella miten muottien kanssa askartelu tuntuisi.

Aluksi yritin tehdä irroitettavia kirjaimia. Massa oli liian pehmeää ja se jäi jumiin muottiin. Pöllytin massaan vähän tomusokeria lisää ja massan kovettuessa kirjaimien teko alkoi onnistua. 

Tein kirjainten taustaksi piparimuotilla tähtiä ja sain hienon idean! Voihan sokeriaskartelussa käyttää samoja välineitä, kuin normi askartelussakin. Kaivoin leimasimen esiin ja painoin muotin massaan. Tähtiin tuli kauniit kohokuviot. Siistiä!

Painoin kirjainmuotilla urat tähtiin ja tulos oli aika kiva. Keksin että jos vaaleamman massan alle laittaa tummempaa massaa, niin tummempi massa kuultaa läpi kirjaimen urasta. Hienoa!

Löysin vanhan pienen piparimuotin, jolla sai aika kivoja tähtiä. Pesin askarteluleimasimen ja testattuani tulos oli tosi kiva! Mitäpä jos kokeilisi elintarvikeväriä?  Massa-askartelu ei lopulta ollut niin hankalaa.


Innostukseni vain kiihtyi. Mitä jos uran päälle tekee tummemmasta massasta kirjaimet? Ohuet kirjaimet olivat aika vaikeita tehdä yksitellen, mutta keskittymisellä siitä selvittiin. Ongelmana oli saada kirjaimien reunat leikattua siisteiksi. Kokeilin tomuttaa muotin hyvin ja painaa kuivempaa massaa kirjaimeen ja pyyhkäistä ylimääräiset pois. Jäljelle jäänyt kirjain oli siisti, mutta se jäi jumiin herkästi muottiin. Kokeilin painaa kirjaimia massapaloihin ja sitten leikkasin veitsellä ylimääräiset pois. Tämä toimi! Painelin hammastikulla kirjaimen hieman rosoiset reunat tähteen painettuun kirjain uraan ja tulos oli melko hyvä. Ainakin ensikertalaiselta.

Sain vinkin että kirjainliuskaa kun läimäyttää pöytää vasten kirjaimet irtoavat paremmin. Vinkin antajalla on satumaisen kauniita ja huolella tehtyjä kakkuja. Näitä on mukava käydä ihastelemassa ja minä olen nyt fani! Käykää kurkkamassa!

olin tyytyväinen tulokseen ja pienen kakkuun on nyt kirjaimet valmiina. Hääkakkuun kirjaimista voisi tehdä parin sukunimen, mrs. & mr -tekstin tai vaikka paljon pieniä sydämiä, joita koristaa parin nimikirjaimet. Mietin että voihan kakun teettää pitopalvelulla vaikka tiettyyn pisteeseen asti ja itse askarrella haluamat koristeet.

Mitähän sitten tekisi? Decolalla oli niitä pitsimuottejakin...


Helpoin keino kirjaimien tekoon oli leikata pieniä kuivahkoja massalevyjä, johon tomusokeritettu muotti painetaan. Tämän jälkeen ylimääräinen massa poistetaan veitsellä. Hienosäädin lopuksi hammastikulla.



2 kommenttia:

  1. Oi vitsit miten paljon kaikkea kivaa blogistasi löytyy ja suuri kiitos näistä vinkeistä ;)

    - Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti näistä löytyy inspiraatiota teidänkin häihin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Tiedätkö miten ihanaa on saada viestiä? Siis ihanaa! Odota hetki yritän vastata mahdollisimman pian! Tosin nyt voi mennä useampikin hetki. Kädet vähän täynnä.

♡♡♡